Kirjoista karannut kuningas

Niin vähän kuin pidänkin uutisten lukemisesta, kirjailija minussa on seurannut kiinnostuneena kulunutta vuotta — ei siksi että erityisemmin nauttisin lukemastani, vaan koska se muistuttaa minua nuorena lukemastani fantasiakirjallisuudesta.

David Eddingsin Belgarionin taru kertoo yksinkertaisesta maalaispojasta, jonka kohtalo on tulla Rivan kuninkaaksi ja Lännen yliherraksi. Vaikka kirjojen painopiste on seikkailuissa ja taistelussa hullua jumalaa vastaan, Eddings ottaa myös aikansa puhuakseen kuninkuuden arjesta ja hallitsemisen haasteista. Belgarion heitetään tilanteeseen, jossa kansan rakastaman sankarin täytyy yhtäkkiä ymmärtää paitsi heiluttaa miekkaa, myös arvioida verotusta, käydä diplomaattisia neuvotteluja, pukeutua kuninkaallisesti ja tietenkin käyttäytyä hovin odotusten mukaan.

Itseään yhä yksinkertaisena maalaispoikana ajatteleva kuningas valittaa uusista velvollisuuksistaan tuon tuostakin, mutta itseään viisaampien liittolaisten avulla oppii sopeutumaan niihin.

— Kai minä olen ymmärtänyt melkein kaiken, Garion kiiruhti asiansa ytimeen, — mutta ne ristiaskeleet lyövät minut ällikällä. Jalkani sotkeutuvat koko ajan toisiinsa.

— Teidän majesteettinne alkaa olla kerrassaan taitava, Ariana onnitteli häntä oppitunnin lopulla.

— Minä en halua muuta kuin suoriutua tanssista kompuroimatta ja kaatumatta yleisön edessä.

— Prinsessa varmaankin tukisi teitä sikäli kun kompastuisitte.

— En olisi niinkään varma. Hän ehkä nauttisi nähdessään minun tekevän itseni naurunalaiseksi.

— David Eddings: Kohtalon täyttymys

Rivan kuninkaan suorastaan mantraksi muodostunut ”miksi minä?” tuntuu viime aikoina tarttuneen presidentti Trumpiinkin. Kuluneina kuukausina itseään Belgarionin veroisena messiaana kuvaillut Trump on saanut huomata, ettei hallitsija saa aina olla pelkkä sankari, vaan joutuu myös olemaan valtiomies, eivätkä sankarille vahvuuksina nähdyt piirteet lainkaan sovellu valtionjohtoon. Fantasiassa — ja varsinkin kansansaduissa — tarinan ajatellaan loppuvan onnellisesti kun valtakunta on saanut kohtalon määräämän maalaispojan valtaistuimelle, ja Trumpin riemastuttavuus kirjallisuuden näkökulmasta onkin juuri, kuinka huonosti tämä satu vertautuu todellisuuteen.

Kansan valitsema pelastaja voi olla viimeinen asia, mitä valtakunnan pelastaminen todellisuudessa vaatii. Presidentti Trumpin silminnähtävä pakokauhu paljastaa valtavasti hallitsemisen psykologiasta: niin moni asia, jota olemme oppineet pitämään itsestäänselvinä kuninkaissa, pääministereissä ja jopa kunnallispoliitikoissa, ovat pitkän harjoittelun ja kovan itsehillinnän tulosta. Trumpin lähes karikatyyrisen persoonan voisi varastaa sellaisenaan fantasiakirjaan, ja se siellä olisi paljastava, ajatuksia herättävä ja hauska.

Tämän maailman puolella se herättää vain halun sulkea televisio.